Single Blog Title

This is a single blog caption

LP Viesti piti pisteet Salossa

LP Viesti koki edellisessä pelissään nöyryyttävän 3-2 tappion LP Kangasalalle ja päävalmentaja Tomi Lemminkäinen perui joukkueeltaan keskiviikon vapaapäivän.  Madonluvut tehosivat ja LP Viesti pelasi Ruudun selostaja Toni Flinkin sanoin, kuin parhaina päivinään.  OrPo ei saanut tässä myllytyksessä omaa peliään kunnolla käyntiin ja päävalmentaja Apostolos Oikonomoulla oli vaikeuksia löytää toimiva kuusikko.  Viesti pehmitti syötöillään ensin Shannon Dugania ja toisessa erässä Tiana Dockeryä.
LP Viesti vei ensimmäisen erän ennen kaikkea vakuuttavalla hyökkäyspelillä 25-15.  Toisessa erässä OrPo meni 0-4 johtoon, mutta Kerttu Laakin syöttövuorolla LP Viesti kiilasi 7-4 johtoon.  OrPo käytti ensimmäisen aikalisän 14-9 ja toisen 21-15 lukemissa.  OrPo pääsi paremmin peliin mukaan, mutta ei vielä tarpeeksi hyvin.

LP viesti on tällä kaudella Mestaruusliigassa hävinnyt vain kaksi erää kotonaan.  Sen hyökkäysprosentti kahden erän jälkeen oli 50 ja OrPolla 33.   Viesti pelasi ottelun erittäin vahvasti ja laajalla rintamalla.  Ottelun hahmo oli salolaisten passari Viktoriia Tuchasvili.  Hän pystyi rikkomaan OrPon puolustuksen ja tasokkailla hyökkääjillä oli sen jälkeen helppo työ tehdä pisteitä.
OrPo aloitti kolmannen erän ilman passari Erica Handleytä ja hakkuri Tiana Dockeryä.  Kun tilanne muttui 10-8 lukemista 15-9, OrPo otti aikalisän.  16-10 tuplavaihto, jossa Erica ja Tiana kentälle.  Erica tuli syöttämään.  Teki sen tehokkaasti, kolme ässää ja pari hyvää hyökkäystä.  Viestin ensimmäinen aikalisä 16-15.  Taistelupallo omalla harmittavalla hyökkäysvirheellä Viestille ja muutama haparointi, oltiin 20-16 numeroissa ja OrPolle toinen aikalisä.  Viesti pelasi todella vahvasti ja vei kolmannen 25-19 ja koko ottelun 3-0 (24-15,24-18,25-19).  OrPon parhaana palkittiin libero Sanna Häkkinen, vastaanotto 57%.
Viikkopeli perjantai-iltana vieraissa sarjaykköstä vastaan on haaste mille tahansa joukkueista.  Nyt se haaste tuli OrPolle.
Tiukka keskittyminen sunnuntain tärkeään kotiotteluun, jossa vastaan asettuu LP Vampula.